Väistä-yhtye ponnistaa undergroundin ja taiderockin sekalaisesta perinnöstä. Bändin kolmannen pitkäsoiton alkumetrejä sulostuttavat melodinen Kakstuhat kakskyt, vahvoja heavy- ja rock-riffejä miksaileva Valkoinen lyhty sekä Viimeiset pisarat, josta hardcorepunkin esi-isätkin ylpeilisivät. Vaikka musiikki saa toivomaan, että puistojuopottelukausi alkaisi pian, ei bändin meininki ole vain dokaamista ja kitaroiden virittelyä. Itse asiassa levy paljastuu ennalta-arvaamattomaksi soundtrackiksi, jonka viimeistään b-puolen elokuvallinen rockballadi Tori (Kill My Turku II) todistaa.
Keskitasoa kekseliäämpien biisien lomaan on ympätty monenmoista, aina vahvoista progevaikutteista iskelmäkatkelmiin ja herkkään pianomusiikkiin asti. Lopun koittaessa kuullaan lyhyt ja aggressiivinen stoner-ralli Reissumies sekä hekumaisia dynamiikan vaihdoksia sisältävä En usko! Tunnelma on ainutlaatuisen kaunis ja sisintä riipivä. Levy palauttaa mieleen, kuinka laaja ilmiö ja vapaa ilmaisumuoto punk on.