Levyarvio: Punkrockia surumielellä mutta energisesti – Huolet ja Murheet vaihtoi formaattia kasetista cd:seen

Huolet ja Murheet
18
SubSystemRequest

Surumielistä, melodista ja energistä punkrockia soittava Huolet ja Murheet tunnetaan ahkerana keikkailijana ja tuotteliaana julkaisijana. Ennen tätä ensimmäistä cd:tään se on tehnyt liudan kasetteja. 18 on nimelleen uskollisesti kahdeksantoista biisin kooste nauhasarjan parhaista paloista, joista bändi on tehnyt uudet versiot.

M. Solkion rapeasti rutisevat ja hiljaa hissuttelevat kitararaidat soivat makeasti yhteen I. Rusin kiihkeän äänen ja tunteisiinsa pakahtuvien tekstien kanssa, mutta jättävät reilusti tilaa myös basisti V. Ala-Lipastille ja rumpali R. Hoffströmille. Bändin soitto kiteytyy usein tarttuviksi ja toimiviksi biiseiksi (ks. Supersymmetria, Suunnitelmat, Horisontti ja maa).

Tunnelma on yhdenmukainen mutta samalla yksi-ilmeinen. Kun sovituksiin ja tuotantoon ei ole etsitty vaihtelua puhtaan bändisoiton ja klassisen ”säkeistöt hiljaa ja kertsit kovaa” -dynamiikan ulkopuolelta, on näin laaja kattaus turhan tuhti ja toisteinen satsi kerralla nautittavaksi. Siltikin bändi toimii ja sen ideat tuntuvat raikkailta tässä ajassa.