Viime vuosituhannen puolelta enemmän tai vähemmän duona operoinut puuhailuorkesteri laajentui trioksi ja teki debyyttilevynsä, joka on kerrassaan mainio. Räminä, mekkalointi ja kolina yhdistyy oivalla tavalla vaanien tarttuviin melodioihin, mieleenpainuviin sointukulkuihin ja jännittäviin sovituksiin. Lopputulemana on noiserockin käryistä indie-rämistelyä Shellacin, Pixiesin ja The Breedersin hengessä.
Mymmelinsin musiikissa ei ole mainittujen etäännyttävimpiä ominaisuuksia, mutta toisaalta se ei yllä samaan tasoon niissä verrokkien kiehtovimmissa puolissa. Mekkalointi ja outoilu pysyvät aisoissa, purkkana tarttuva pop on läsnä mutta ei liian äitelänä. Toki yhtyeen touhussa on omaehtoisuutta enemmän kuin tavis kaipaa, mutta tarttuva selväpiirteisyys tasapainottaa ilmaisua erinomaisesti ja bändi osaakin yhdistää riipivän rämistelyn ymmärrettävään indieen kerrassaan luontevasti.
Levy ei ole omakustannetaustastaan ja lievästi hämmentävästä kannestaan huolimatta puuhasteltu puolivillaisesti kasaan, vaan soundi ja yleisote on tiukasti paketissa. Indieväelle annetaankin vahva suositus tarkistaa tilanne, vähemmän vihkiytyneetkin voivat kyllä yllättyä positiivisesti.