Vuoden toistaiseksi paras ulkomainen rocklevy tulee Ranskasta. Pariisilainen indiekvintentti on kasvanut kolmannella levyllään iholle tulevasta garage rockista monipolviseen ja eleganttiin, jopa progressiiviseen muotoon.
Palais d’argilella on kaikki edellytykset kompastua pönäkkyyteensä: 70 minuutin eepos kokeilee kraut-kiitoa, 00-luvun konesäkätystä, Radioheadesoteriaa – heviriffejäkin. Kaiken ylle viiksekäs Arthur Teboul messuaa kosketusnäyttöjen takana lymyävistä rakkauksista kuin Brel tai Gainsbourg.
Kaikkea on kohtuuttomasti – eniten onneksi tyylitajua. Feu! Chatterton onnistuu artikuloimaan levyyn ladatun tunteen, vimman ja musiikillisen sivistyksen ällistyttävästi. Se riittää. Levy ei tyhjene.
Sisäänheittosingle Un Monde Nouveaussa kuulee toki MGMT:n kaleidoskooppisuutta ja hengästyttävän groovaavassa Écran totalissa James Murphyn maniaa. Yhtyeen pelastaakin erityiseksi sen oma perintö: chansonlaulumusiikin teatraalisuus ja rikas melodiamaailma.
Se tuo lauluihin katkeransuloa ja särmää. Teboul nousee helposti yhdeksi aikansa karsimaattisimmista tulkitsijoista. Ranskan tenori-Nick Cave.
Palais d’argile on poikkeuksellinen suoritus perinteisen rockbändin genressä vuonna 2021. Siksi sille toivoisi mainetta myös kielimuurin yli. Onneksi Google Translate auttaa alkuun.