Levyarvio: Rekkamiesretoriikan pimppikeiju – Jhené Aikon uudella levyllä kliimaksi jää hyvästä yrityksestä huolimatta saamatta

Jhené Aiko
Chilombo
Def Jam

Vahvasta ilmaisustaan tunnettu laulaja-lauluntekijä Jhené Aiko on taiteillut tällä kertaa levyllisen post parisuhdeangstia. Kyseessä on siis jälleen tyylipuhdas konseptialbumi, kuten taiteilijan edellinenkin, psykedeelinen Trip, jolla käsiteltiin surua sekä menetystä.

Vaihtoehtoista r’n’b:tä, neo soulia, poppia ja träppiä sekoitteleva Chilombo nojaa vahvasti solistin sensuelliin laulantaan. Hauraat melodiat sulautuvat vokalistin hentoon tunnelmointiin, kun hän tulkitsee sydänsuruistaan toipuvaa naista, joka ei myöskään pelkää olla seksuaalisella kyvykkyydellään boastaava pimppikeiju. Levyllä onkin piristävä ristiriita Aikon höyhenenkevyen, herkän äänen sekä rekkamiesretoriikalla varustettujen eksplisiittisten lyriikoiden välillä.

Levy alkaa lupaavasti Aikon purkauksella, ja hänen äänensä on kuin hekumallista laavaa, joka pulppuaa estoitta biisistä toiseen. Valitettavasti kokonaisuus kuitenkin laahaa pahasti tuskallisen hitaan ja minimiin sliipatun tuotannon takia. Vuoren kokoisella albumilla on aivan liian pitkä draaman kaari, joka ei tunnu ikinä päättyvän. Kliimaksiin ei koskaan päästä, vaan loppuratkaisu jää leijumaan tuhkan lailla tyhjyyteen.