Lauri Haavin toinen albumi Se viimeinen kesä lähtee liikeelle väkevästi nimiraidallaan, joka antaa kuulijalle lupauksen elämää suuremmasta meiningistä ja debyyttilevyn synteettisen funk-estetiikan kehittymisestä eteenpäin. Se lupaus on väärä. Levy on täynnänsä hämmentävää nyky-r’n’b:tä ja folkahtavaa indiemeininkiä yhdistelevää soundia, jonka on varmaan ajateltu kuulostavan tuoreelta ja jännittävältä. Havaittavinta tämä on kiusallisen huonolla Shampoota-singlelohkaisulla.
Lopputulos kuulostaa takavuosina muutaman levyn tehneeltä Elokuu-kokoonpanolta. Se ei ollut kehu. Lauri Haav on selkeästi pyrkinyt laajentamaan laulujensa tematiikkaa. Enää ei lauleta vain menneiden heilojen perään. Vaikka levyn sisältöä eritellessä selkenee, että aiheita on joka lähtöön, on levyn päättyessä aina se fiilis, että olisi taas kuunnellut sen yhden erolevyn.
Epämukavuusalueelle astuminen on aina rohkea ja oikea päätös, mutta levyä ei voi sanoa onnistuneeksi. Haavin lähestymistapa on ilahduttavan henkilökohtainen, mutta mitään erityisen kiinnostavaa hän ei toistaiseksi ole saanut aiheistaan irti.
Vaikka julkaisu on pettymys, siltä on kuultavissa välähdyksiä artistista, jolla on eväät kirjoittaa vielä monta rohkeaa ja tuoretta, suomenkielisen popin kenttää uudistavaa laulua.
