Jyväskyläläinen Lauri Haav on viimeisen vuoden aikana noussut kuin varkain tunnetuksi nimeksi suomiräpin kentällä. Haavilla on vyöllään jo kaksi albumia Silmät kii (2020) ja suomirockin puolelle askelia ottanut Viimeinen kesä (2022), mutta läpimurto on antanut odottaa tähän saakka itseään. Kolmas levy toden sanoo, ainakin mikäli striimilukuihin on luottaminen.
Tyyliltään The Weekndin, Draken ja Haavin kotikaupungin Gettomasan (vierailee levyn Feimii-singlellä) mieleen tuovalla Aino-levyllä Haav tasapainottelee pahiksen ja herkkiksen roolien välillä. Haav on vuoroin poikkeuksellisen haavoittuvainen ja toisessa hetkessä uhmakas – paitsi lyriikoiden myös tuotannon osalta.
Yhden teeman ympärille rakentuva Aino jättää toivomaan, että Haavilta kuulisi seuraavalla kerralla jotain enemmän, sillä levyn tarina ei ole ainutlaatuinen edes Suomen mittapuulla. Kuitenkin kokonaisuus, jossa tunnelmat heittelevät kuin mielialat marraskuussa, on aiempia levyjä parempi ja eheämpi.
Haavin musiikin räppiä ja r&b:tä yhdistelevä konsepti ei ole muuttunut hänen ensimmäiseltä levyltään, vaan löytänyt selvästi artistiudessaan sen oleellisen. Ja yleisökin huomaa sen.
