Levyarvio: Rosoinen mutta aivan liian turvallinen – Ihan pelkkä jämäkooste ei Biffy Clyron uutuus kierrätyksestä huolimatta ole

Biffy Clyro
The Myth Of Happily Ever After
Warner

Alternative rock -bändinä 90-luvun puolivälissä aloittanut skotlantilainen Biffy Clyro on vuosien saatossa lipunut yhä sliipatumpaan suuntaan ja nykyään vertauskohdat löytyvät Foo Fightersin ja Nickelbackin kaltaisesta isojen kertosäkeiden särökitararockista.

Vaikka ensimmäinen sinkku, proge rockia ja 2020-luvulle päivitettyä U2:ta yhdistelevä Unknown Male 01, antoi ymmärtää bändin uudistavan soundiaan, on muu levy liiankin tuttua ja turvallista Biffy Clyroa. Jos The Myth Of Happily Ever Afterin lähes edeltäjänsä kanssa identtinen kansitaide vaikuttaa viime kerralla hylätyltä luonnokselta, koostuu levy sisällöltäänkin A Celebration Of Endingsiä (2020) varten sävelletyistä biiseistä, jotka syystä tai toisesta jäivät hyllylle.

Ihan pelkästä b-materiaalin kierrätyksestä ei silti ole kyse. The Myth Of Happily Ever Afterin työstäminen kesti lopulta melkein vuoden ja siinä ajassa levy on saanut omanlaisensa, vähän edeltäjäänsä rosoisemman ilmeen. Bändin kotistudiossa äänitetyn levyn soundi on entistä välittömämpi ja muutama biisi on totuttua vapaamuotoisempi, mutta isossa kuvassa mikään ei kuitenkaan ole muuttunut.