BIFFY CLYRO: Ellipsis

BIFFY CLYRO
Ellipsis
Warner

Skotlannin Kilmarnockissa vuonna 1995 perustetun Biffy Clyron sisäisessä dynamiikassa tähdet ovat olleet kohdillaan alusta asti. Kesti lähes 12 vuotta ennen kuin aloimme päästä jyvälle asiasta.

On vaikea keksiä toista 2000-lukulaista yhtyettä, jonka katalogista löytyisi yhtä vakuuttavaa albumisuoraa kuin jollaisen Biffyn vuosina 2007, 2009 ja 2013 julkaisemat Puzzle, Only Revolutions ja Opposites muodostavat. Silkkaa muusikkoutta pursunneisiin edeltäjiinsä verrattuna radiosohjoksi tallottu Ellipsis on pettymys.

Laulaja-kitaristi-lauluntekijä Simon Neilin johtamalla ryhmällä on yhä kahdet kasvot: yhtäältä herkät, jopa häpeilevät – toisaalta kaiken eteensä osuvan tarvittaessa alleen lakaisevalla tavalla kunnianhimoiset. Ellipsisin ongelma on, että ihan kaikki on tehty stadioninkiilto silmissä – iso on samalla emotionaalisesti onttoa. Ainoastaan Friends And Enemiesissä ja parissa bonarissa päästään pilkahdusta perusteellisempaan kosketukseen oman perusluonnon kanssa.

Toistojen määrän myötä Ellipsisin luonnostasolla ryhdikäs ranka alkaa hahmottua. Lopputuote on kuitenkin auttamatta vähemmän kuin mitä sukupolvensa väärinymmärretyimmältä ja aliarvostetuimmalta rockbändiltä sopisi toivoa.