Levyarvio: Ruotsin kiinnostavin muusikko ilmaisuvoimaisena – Hurulan Jehova tarjoaa värejä ja lohtua

Hurula
Jehova
Razzia

Hurulan viimevuotinen Klass oli niin väkevä teos, että pikavauhdilla maailmaan tulleen seuraajan on mahdotonta irtautua sen varjosta. Onneksi sen ei pidäkään – Robert Hurula on kertonut Jehovan olevan suora reaktio edeltäjäänsä. Vakavakulmaisen isoveljen rinnalla uutukaisen on tarkoitus tarjota värejä ja lohtua; väylä pois traumasta.

Kevytviihteeksi tulokas ei toki lauhdu. Jehovan iskut ovat voimakkaita ja miljööt kovapintaisia. Lauluissa syödään antidepressantteja, istutaan vastaanotoilla ja rakastetaan ulkopuolisuuden ehdoilla. Mutta musiikki on myös toiveikasta. Avarissa kertosäkeissä ja tiiviiksi hitsautuneen yhtyeen soitossa virtaa elämänhalu, joka rohkaisee itsevarmaan kanssalauluun ja yhteiskunnallisia kuiluja ylittäviin valssiaskeliin. Eivätkä helpoimmatkaan ratkaisut kyseenalaista viestiä – avainmelodioiden ilmeisyys oikeastaan täydentää kokonaisuuden.

Vaikutelma olisi tuskin näin voimakas, jos Jehova tuntuisi asetellulta. Spontaanina purkauksena levy kuitenkin tarjoutuu vertaistueksi, jonka empatia muodostuu vahvarivisten tekstien ja kaikkialla kihisevän sähkön yhteisvaikutuksesta. Enempää ei olisi kohtuullista vaatia. Vaikka Jehova ei vie Hurulan ilmaisua juurikaan eteenpäin, on se pitävä todiste Ruotsin tämän hetken kiinnostavimman muusikon ilmaisuvoimasta.