Levyarvio: Sittenkään maineensa veroinen? Samankaltaisuus kangistaa Hurulan anthemeita hyvistä sävelmistä huolimatta

Hurula
Ingen är kär i år och andra sånger
Razzia

Heti kärkeen on tunnustettava, että Hans Robert Hurula Petterson Ruotsin Luulajasta on nyt kahdeksan vuoden aikana tehnyt kahdeksan albumia, joista olen kuullut satunnaisia mielenkiintoisia kappaleita luotettavien makutuomarien linkittäminä. Ingen är kär i år -albumiin tartuin avoimin mielin, käymättä aiempaa, ylistettyä ja palkittua tuotantoa läpi. Albumi alkaa odotetun karhealla otteella, rujolla garagekitarariffillä, ja Våldsam busshållplats tarpoo keskitahtisella, ilmavalla kompilla oikein mukavasti. Mutta mitä peijoonia, nimibiisi venyykin heti perään paikallaan polkevaksi voimapopiksi.

Sama painokas anthem-poljento ja kailotus jatkuu läpi koko albumin. Hurulan antaumuksellinen laulu nousee pintaan, mutta samalla se etääntyy kaikusäätöjen taakse. Sävelmiä on hankala moittia, sillä niissä on melodisia koukkuja kuin pitkäsiimassa. Samankaltaisuus kangistaa matskua koko albumin mitassa, vaikka kantaaottavien sanoitusten sekä garageviitteiden särmää löytyykin aika ajoin, esimerkiksi Vapenlös-biisin hiekkapaperisessa bassonrämpytyksessä. Merkillisin veto on pohjustaa mustelmien (Blåmärken) merkityksiä pohdiskelevaa lopetusta Outro-viihdefanfaarilla, joka sopisi paremmin Abba-shown finaaliksi.

Uskon kyllä edelleen Hurulaan ja aiempien albumien skarpimpaan briljeeraukseen, mikä tietää peruskursseihin palaamista.