Levyarvio: Rustin Man on nykyään parhaimmillaan instrumentaalina – Uusi albumi paljastaa viipyilevästi parhaat puolensa

Rustin Man
Clockdust
Domino

Rustin Man, ristimänimeltään Paul Webb, tunnetaan ennen muuta legendaarisen Talk Talk -yhtyeen basistina. Miehen soolotuotosten selkeäksi kohokohdaksi puolestaan nousee yhdessä Beth Gibbonsin kanssa vuonna 2002 julkaistu Out Of Season, ajankuvastaan irrallinen ja syviä vesiä luotaava teos.

Paul Webbin suurin ongelma artistina on, ettei hän ole tulkitsija. Talk Talkissa tässä ruudussa oli tietenkin Mark Hollis ja Out Of Seasonilla Gibbons. Vertailukohdat eivät ehkä ole reilut, mutta laulajana Webb on nätisti ilmaistuna keskinkertainen. Hänen puiseva tulkintansa ei tee oikeutta hienoillekaan kappaleille. Parhaimmillaan Clockdust onkin niissä hetkissä, jotka ammentavat voimansa instrumentaalien, ambientin ja free jazzin loputtomasta lähteestä. Laajassa kuvassa puhutaan samasta alkupisteestä, joihin perustuivat Talk Talkin mestarilliset Spirit Of Eden ja Laughing Stock, toki Hollisin nerokkuuteen vielä käärittynä.

Clockdust on hyvin viipyilevä levy. Se ei alkuun anna paljoa, mutta sen kantavuus ei perustu kertakäyttöisyyteen tai helppouteen, mikä on aina hyvän musiikin merkki. Oli Webbin tulkitsijankyvyistä mitä mieltä tahansa.