Levyarvio: Spontaanin ilon summa vai painava julkilausuma? Love Sport on kotimaisen kitaraindien ytimessä

Love Sport
And Justice For All
Soliti

Teemu Tannerin mittavassa ansioluettelossa Love Sport näyttää sivumerkinnältä. Mutta kun listaa höystää muun henkilöstön saavutuksilla, hahmottuu orkesterin painoarvo täsmällisemmin. Teksti-TV 666:n, Kynsien, Black Twigin ja Henna Emilia & Houreiden kaltaiset referenssit todistavat pitävästi Love Sportin asemasta kotimaisen kitaraindien ytimessä.

Ihailtavaa kyllä, yhtye ei huku viiteryhmäänsä. Vaikka esteettiset peruspiirteet ovat yhtäläisiä, helmeilee nelikon lihallinen sointi omalla taajuudellaan. Vaihtoehtorockin ja powerpopin haamuja metsästäessään Love Sport muistuttaa pikemminkin 1990-luvun alun The Flaming Lipsia tai melodisimmilleen herkistynyttä Pixiesiä kuin mitään aikalaistaan.

Alle puolen tunnin mittainen And Justice For All kiteyttää bändin olemuksen turhia lavertelematta. Levyn koukut – olivatpa ne terhakkaita kitarakuvioita tai vetoavia laululinjoja – personoivat kappaleita viehättävän hienovaraisesti, eikä musiikin muotouskollisuus ehdi kääntyä itseään vastaan. Tiiviin ilmaisun kääntöpuolena on kuitenkin irrallisuuden tuntu. Albumi loppuu ennen kuin sille hahmottuu lopullinen identiteetti.

Onkin vaikea sanoa, onko levy spontaanin ilon summa vai ehdotus painavammaksi julkilausumaksi. Mutta ehkä vastaus löytyy puolivälistä. Sieltä missä rakkaus on totta mutta kaikkea muuta kuin vakavaa.