Lontoolaisen Superorganism-kollektiivin nimeä kantanut debyytti (2018) oli omissa kirjoissani yksi vuotensa parhaista albumeista. Sen jälkeen kokoonpanosta on lähtenyt kolme originaalijäsentä, joita uudella albumilla korvaavat vierailijat, mm. japanilaisen vokalisti Orono Noguchin idoli Stephen Malkmus, japanilainen r&b-yhtye CHAI, brittiläinen kukkaisräppäri Dylan Cartlidge sekä ranskalainen artisti Pi Ja Ma.
Debyytillä tympääntyneeltä teini-ikäiseltä slackerilta kuulostanut Noguchi on kasvanut aikuiseksi ja laiskanletkeiden rytmien tempo varsinkin albumin alkupuolella kiihtynyt melkein EDM-lukemiin. Superorganismin modernia bubblegum-poppia on nyt nimituottajien John Hillin ja etenkin jumaloimani Stuart Pricen ”kaupallisempana” versiona varmasti helppo vihata. Minä rakastan sitä edelleen.
The Avalanchesista ja The Go! Teamista muistuttavat cut ’n’ paste -kikkailut ovat tallella ja kertosäkeiden melodiat tarttuvat. John Sebastianin muinaisen ykköshitin Welcome Back -kertosäettä lainaava avausraita Black Hole Baby jää päähän pyörimään siihen saakka kunnes Noguchin vaihteleviin korkeuksiin autotunetettu ääni alkaa laulaa seuraavaksi soivan nimikappaleen kertosäettä. Ja niin edelleen.