Levyarvio: Svart Crown käy kohti ihmiskunnan tuhoa – Ranskalaisbändin kirpeän musta thrash on vakavamielistä ja tasapaksua

Arvio julkaistu Soundissa 3/2020.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Svart Crown
Wolves Among The Ashes
Century Media

Ranskalainen blackened death -pumppu Svart Crown on ehtinyt jo viidenteen pitkäsoittoonsa. Laajempaa huomiota alkoi tosin tulla vasta edellisellä Abreactionilla (2017), joten nyt bändillä on näytön paikka edessä. Ja kyllä Wolves Among The Ashes aika vakuuttava levy onkin.

Levy ottaa nimensä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta maailmanlopusta kertovasta Thermageddonista. Muutoinkin ihmiskunnan itseaiheutettua tuhoa käsittelevä Wolves Among The Ashes on vakavamielinen niin temaattisesti kuin musiikillisestikin. Levykokonaisuus on pidetty keskiössä ja Belphegorin ja Behemothin kaltaista mustunutta deathia yhdistetään keskitempoiseen post metaliin kikkailematta ja yllättävänkin sujuvasti.

Vaikka uusi levy onkin Svart Crownin tähän mennessä paras, vaivaa bändiä edelleen jonkinasteinen tasapaksuus. Raskaasti groovaavan Blessed Be The Foolsin ja aggressiivisesti takovia rumpuja ja kauniin atonaalisia kitaroita yhdistelevän Exorian lisäksi muita erityisen ikimuistoisia biisejä ei joukkoon ole mahtunut. Francis Casten erinomaisesti miksaamaa levyä napakan tuhteine soundeineen on ilo kuunnella, mutta joko vähän häijympää otetta tai terävämpää sävelkynää olisi kaivannut.

Lisää luettavaa