Piintyneenä syksyihmisenä vaikutun kansitaiteesta, jossa kuihtuvan nurmen peittää hauras jää.
J. A. Mäen toinen sooloalbumi Syys on vinkeä kokoelma erilaisia lauluja ja tunnelmia. Pieni helmi ja Onnellista matkaa tunteilevat haikein sävyin. Jykeväsointinen Varjosta valoon on silkkaa progea ja krautrock-junnausta. Artistin luontosuhde näyttäytyy levyllä erityisenä, kuten nimibiisissä, jossa vuodenajan vaihtumisen tuntee nahoissaan.
Sisältöä ei ole sommiteltu tukkoon, vaan se avautuu verkkaisesti, puhjeten lopulta kukkaan. Soitanto on polveilevaa ja soundit raikkaita. Taustalla väijyy raskas verenperintö. Levyllä kuullaan myös kepeämpää materiaalia, kuten tarttuvapoljentoinen tanssikutsu Kotasaari sekä ehtaa euroviisupotentiaalia 80-luvun malliin tykittelevä Ei päivänselvää.
Runomuotoisissa teksteissä on järkeä, mutta asuu niissä omalaatuinen huumorikin. Päätöskappaleessa Viimeinen henkäys suunnitellaan viinanhuuruisia bileitä hautakummulle. Lopuksi todetaan: ”Ei tämä ole henkäys viimeinen, tai jos on, siihen lisään sävelen.” Mäen vahvaan ääneen ja karuun artikulaatioon sulaa. Mainio levy on kuin täsmälääke kosmiseen yksinäisyyteen.
