Levyarvio: The Sisters Of Mercyn goottiresepti toimii yhä – Myös BBC-sessioista koottu kokoelma tavoittaa hypnoottisen tunnelman

Arvio julkaistu Soundissa 9/2021.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

The Sisters Of Mercy
BBC Sessions 1982-1984
Warner

Vuonna 1980 Leedsissä perustettu goottirockbändi The Sisters Of Mercy julkaisi kolme virallista studioalbumia, joista vain First And Last And Alwaysilla (1985) kuullaan alkuperäiskitaristia Gary Marxia. Vuosina 1982, 1983 ja 1984 äänitetyillä BBC-sessioilla Marxin post punk -kitarointi pääsee taas oikeuksiinsa. Esimerkiksi Alicen kulmikkaat kitarat ovat kuin Public Image Limitedin Metal Boxilta.

Marxin ja keulamies Andrew Eldritchin lisäksi kuullaan tavalliseen tapaan Doktor Avalanchea, joka oli bändin lempinimi rumpukoneelleen. Sovitukset ovat joydivisionmaisesti tyylikkään pelkistetyt ja rumpukoneen tasaisen virheettömät rytmit lisäävät hypnoottista tunnelmaa.

Vaikka levy koostuu kahdesta legendaarisen John Peelin kanssa ja yhdestä David ”Kid” Jensenin kanssa äänitetystä sessiosta, muodostavat sen biisit toimivan levykokonaisuuden ja sen täydellisesti miksatut soundit ovat myös täysin yhtenäiset.

Aiemmin First And Last And Alwaysia edeltäneillä singleillä ja ep:illä kuultujen biisien versioista muodostuva levy sisältää kaksi coveria; lähes alkuperäisversiota painostavamman The Stoogesin 1969:n ja kieroksi goottiversioksi väännetyn Dolly Partonin Jolenen.

Lisää luettavaa