Levyarvio: Tiukkaa puristusta ja murskaavaa lanausta – Cave Inin paluulevyllä groove, riffit ja melodiat ovat balanssissa

Arvio julkaistu Soundissa 6/2022.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Cave In
Heavy Pendulum
Relapse

Amerikkalaisen alternative-/metalcore-/sludge-yhtye Cave Inin tarinalle oli tulla traaginen piste, kun jatkoa vuoden 2011 White Silence -levylleen työstämässä olleen bändin pitkäaikainen basisti Caleb Scofield menehtyi liikenneonnettomuudessa 2018. Seuraavana vuonna yhtye julkaisi keskeneräiset treenikämppädemonsa lähes sellaisenaan Final Transmission -levyllä omistaen julkaisun Scofieldin muistolle.

Nyt käsissä oleva Heavy Pendulum on siis ensimmäinen varsinainen uusi levy bändiltä vuosikymmeneen. Mukana on yhä tuttu kolmikko Stephen Brodsky, Adam McGrath ja John-Robert Conners sekä uutena tulokkaana Convergesta ja Old Man Gloomista tuttu Nate Newton.

Cave Inin puristus on varsin tiukka ja lanaus painavimmillaan murskaavaa. Syke pidetään kuitenkin sen verran kiivaana ettei jyräys äidy aivan doomiksi. Mukana on myös eteerisyyttä ja kuulautta sekä melodista puhdasta laulua balanssia tuomassa.

Vaikka Heavy Pendulum tarjoaakin maittavan rouheaa riffittelyä, tarttuvaa groovea ja komeita melodioita, tuntiin ja kymmeneen minuuttiin mahtuu myös jonkun verran joutokäyntiä. Lopun eeppinen Wavering Angel pelastaa onneksi paljon tarjoten hienon ja nostattavan kliimaksin.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa