Brittiduolla tulee pian täyteen taipaleensa ensimmäinen vuosikymmen. Tähän aikaan on mahtunut lukuisia keikkoja nimekkäiden kollegoiden kelkassa ympäri maailman sekä kaksi pitkäsoittoa, jotka saavat nyt jatkoa levystä, joka on miellyttävä pläjäys tanssittavaa ja nostattavaa musiikkia.
Kaksikolla on alusta saakka ollut räkäisenkin rockin seassa roppakaupalla popsensibiliteettiä mukana ja Typhoonskin on ytimeltään edelleen rock, mutta nyt hypätään sumeilematta keskelle tanssilattiaa ja pannaan jalalla häpeilemättömän koreasti tavalla, jota yrmyimmänkin mörököllin on vaikea vastustaa.
Vastustuskyky kuitenkin kasvaa levyn edetessä, koska kovin paljon vaihtelua ei valittuun linjaan lopulta tarjota ennen viimeiseksi hitaaksi jätettyä All We Have Is Now’ta. Yksikin villimpi siivu kaiken muun joukossa olisi ravistellut pakkaa mukavasti ja kenties nostanut arvosanaakin pykälällä. Ja vaikka levylle ei yhtään todella heikkoa hetkeä mahdukaan, ei oikeasti potentiaalisia bängereitäkään – kuten nykyään kuuluu kai sanoa – ole lopulta kuin muutama.
Loistavasti yökerhojen soundtrackeille istuvaa kamaa, mutta rockin särmää kaipaavia suosittelen kääntymään aiempien levyjen, erityisesti debyytin puoleen.
