Levyarvio: Turhaa flirttailua viikatemiehen kanssa – Šamanen ensialbumi on kohtalokkaiden rituaalien äärellä

Arvio julkaistu Soundissa 11/2019.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

Šamane
Kaukana virtaa Eufrat
Last Day

Hankalaa tämä levyjen arvostelu, siis pahimmillaan. Kuten nyt tämän Šamanen kohdalla.

Kun yhtäällä ärsyttää niin pirusti myrkynvihreältä vinyyliltä tulviva kuoleman romantisointi (viikatemies kun tulee itselle tai läheiselle, niin siitä on romantiikka kaukana) ja toisaalla kuulee musiikissa paljon hyvääkin. Miten sovittaa ääripäät yhteen, pisteyttämisestä puhumattakaan?

Tamperelainen Saara Šamane ja häntä kaikessa mahdollisessa avustanut Aleksi Kiiskilä nitovat yhteen kohtalokkuutta kovasti tavoittelevaa samanistisen rituaalin tuntua, melko räväkkääkin psych rockia, folkahtavaa kansanlaulua ja ripauksen metallia. Parhaimmillaan homma toimii hyvinkin. Jotenkin vain sellainen ajattelu kuin esimerkiksi osuvasti nimetyssä Ei valoa -biisissä (”maailma loppuu / väliäkös sen / en oo onnellinen”) saa sappeni kiehumaan omaan napaansa tuijottamisellaan, vaikkei sen tummasävyinen äänimaailma ja melodisuus ole lainkaan hullumpaa. Paikoin tuhnuiseksi menevä tuotantokikkailu kyllä kääntyy itseään vastaan, mutta levyn päättävä lähes täysin akustinen ja kaikesta keekoilusta riisuttu Pilvet vetää hiljaiseksi aidolla tunteellaan ja kauneudellaan.

Ensi kerralla kannattaisi keskittyä sen hengessä vain siihen oikeaan asiaan ja jättää pateettinen kuoleman kanssa flirttailu sikseen.

Lisää luettavaa