On helppo kuvitella, että TV Priestin keikalla on normaalia ärhäkämpi meininki. Hetkittäin yhtyeen musiikki aiheuttaa aina niin suloisen ja virkistävän ”mitä vittua?” -efektin. Poikkeusmeininki huomattiin jo yhtyeen ensimmäisellä promokeikalla, jonka jälkeen Sub Pop tarjosi sopimusta. Riskejä on ilmassa, niin yhtiöllä kuin yhtyeellä.
Matalalta örisevä Charlie Drinkwater kuuluu niihin laulajiin, jotka luovat epävireisestä ja kuumehoureisesta mölinästä taidetta. Tindersticksin Stuart Staplesia muistuttava, korostetun teatraalinen ääni on valjastettu no wave -henkisen rymistelyn kärjeksi. Erikoinen on yhtyekin, joka kuulostaa soittavan samanaikaisesti useaa eri kappaletta.
Ne saavat merkityksensä kauneuden ja rumuuden tuolla puolen. Kyse on maanisesta vimmasta ja hulluuden autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Välillä se toimii ja siitä tulee mieleen P.I.L., hetkittäin The Fall. Ollessaan iisimpi kuulostaa TV Priest psykedeeliseltä versiolta The Nationalista. Basson ja rumpujen muodostaman post-punk-tyylisen pohjan päälle laulaja Drinkwater ja kitaristi Alex Sprogis sooloilevat antaumuksella. Sprogisin sähkökitara mouruaa, vinkuu ja paukkuu juuri niin ärsyttävästi kuin on tarkoituskin, jotta rock voisi olla sukupolvikokemus.
