Todella lupaavasti drastisen groovaavalla funk rock -raidalla (Universal Togetherness Bandin More Than Enough -sample) starttaavan Hot Chipin kahdeksannen studioalbumin tunnelma laskee valitettavasti jo heti alkutahtien jälkeen ja levy vajoaa silmänräpäyksessä Britannian keskivertopopulaarimusiikin kastiin.
Pisteet kotiin keräävää aloitusraitaa lukuun ottamatta kappaleet ovat kasarilaisia brittipop-biisejä Pet Shop Boysin hengessä – pseudoenergistä tanssimusiikkia päästelevä friikkishow, jonka teksteissä pohdiskellaan näkymättömiä kamppailuja, rikkinäisyyttä ja kontrollin menettämistä sekä arjen selviytymiskeinoja ja ajan parantavia vaikutuksia, kuten pandemia-aikoihin nyt kuuluu.
Yhteistyönä Lontoossa syntynyt julkaisu tulvii tanssittavia syntikkamelodioita, joiden tahdit ovat kuitenkin niin mitäänsanomattomia, että ne vaipuvat unholaan jo kertosäkeen päätyttyä. Tanssilattialla uupunut, nyt jo täysi-ikäisyyden saavuttanut bändi toistaa itseään. Diskopallon kimalteesta erottuvat hienoiset house-vaikutteet, jotka lukeutuvat taustojen ehdottomiin kohokohtiin, mutta nekään eivät ikävä kyllä onnistu tätä floppia pelastamaan.
