Levyarvio: Synasoulia ja r&b:tä utuisuuden keskellä – Hot Chipin paluu on ihanaa

Hot Chip
A Bath Full Of Ecstasy
Domino

Lontoolaisen synasoulbändi Hot Chipin ansioluettelosta löytyy ennen A Bath Full Of Ecstacya kuusi albumia, joista kolme saa omassa kirjanpidossani hyvän ja kolme kiitettävän arvosanan. Kolmen erinomaisen pitkäsoiton nousujohteinen putki katkesi Why Make Sense? -albumiin (2015), kun bändin huippuunsa kypsytetty, house-musiikin alkulähteiltä ammentanut soundi ei kyennyt kompensoimaan sävelmateriaalin terän tylsymistä.

Vaikka yhtyeen nokkamiehet Alexis Taylor ja Joe Goddard ovat julkaisseet tuumaustauon aikana kelpo kamaa sooloprojekteissaan, on Hot Chipin paluu ihanaa. Ensi kertaa sitten vuoden 2006 The DFA -tuotantokokeilun bändi turvautuu täysin ulkopuolisten tuottajien – Cassiusin Philippe Zdarin ja The xx:n kanssa työskennelleen Rodaidh McDonaldin – apuun. Hot Chipin ydintä, pohjimmiltaan hyvin perinteisiä r&b-kappaleita, aiempaa pehmeämpi ja utuisempi tuotanto palvelee hyvin.

Ensimmäinen single Hungry Child ei ole onnenkantamoinen. Mikä tahansa biisi olisi voitu nostaa tikun nokkaan. Nimikappale ja Clear Blue Skies ovat emosoul-hengähdystaukoja tanssittavampien raitojen välissä ja päätöskappale No God liki eeppinen finaali. Kannen hämmentävä graafinen ilme jakaa jo mielipiteitä.