Levyarvio: Vastustamatonta americanaa – Iron Country Sistersin juurimusiikki soi tyyliuskollisesti

Arvio julkaistu Soundissa 8/2019.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Iron Country Sisters
The Blue Hidden In
Soit Se Silti

Kolme Rautamaan sisarusta – loistava käännösnimi! – ovat tehneet musiikkia ja herättäneet huomiota rootspiireissä jo kauan, joten ihmetyttää, että debyyttialbumi julkaistaan vasta nyt. Mutta hiljaa hyvä tulee, ainakin tässä tapauksessa.

Americanaa esittäviä naisduoja ja -trioja on USA:ssa ja jopa Ruotsissa, mutta maassamme tuollaiset yhdistelmät ovat harvinaisia. Kolmikon stemmalaulu soljuu helpon ja vastustamattoman kuuloisesti eikä omassa laulumateriaalissakaan ole valittamista. Olemukseltaankin tyyliuskollisista sisaruksista Paula ja Julia keskittyvät akustisiin kitaroihin, Silja soittaa myös viulua. Päävokalistejakin vaihdetaan, joten variaatiota löytyy. Ja toki mukana on myös yhtye, vaikka trio keikkaileekin joskus akustisesti kolmistaan.

Avauskappale Bones on popmaisuudessaan ja tarttuvuudessaan oiva aloitus levylle, joka paneutuu kyllä perinteisempäänkin menoon. Nyt ajankohtaisen Leavesin haikeutta korostavat stilikka ja huuliharppu, Old Blue Eyesin poljento banjoineen on taas levyn ripeintä antia. Woodstock sisältää hienon kolmiäänisen tuuliefektin ja päätteeksi tähtien pyydetään viemään väsynyt matkaaja kotiin kuin cowboy-kertomuksessa konsanaan.

Toivottavasti sisarusten seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa yhtä kauan.

Lisää luettavaa