Van Morrison on parin vuoden ajan kiihdyttänyt julkaisutahtiaan ikätoveri Neil Youngin rinnalle. Vajaat kolme kuukautta bluesvoittoisen Roll With The Punchesin jälkeen ilmestyneellä Versatilella on yhtymäkohtansa myös Bob Dylanin viimeaikaiseen tuotantoon. Molemmilla on takanaan 38 studioalbumia, joista tuoreimmilla muistellaan nuoruusvuosien sävelmaisemia. Dylanilla amerikkalaiseen lauluaarteistoon uppoutuminen on ollut totaalisempaa, mutta Van Morrisonillakin lainakappaleet ovat selkeässä pääroolissa.
Van Morrisonin levyillä on bluesin lisäksi kuultu niin ikään rakastamiaan kelttiläisyyttä ja kantria, mutta Versatilen keskiössä on pitkästä aikaa jazz ja swing pienimuotoisen big band -vaikutelman syntyessä puhallinkaksikon ja Morrisonin oman alttosaksofonin toimesta.
Hupaisan Broken Recordin jälkeen George ja Ira Gershwinin A Foggy Day edustaa mennyttä aikaa siinä missä Lontoon sumukin. Bye Bye Blackbird, Unchained Melody, I Left My Heart In San Francisco ja Makin’ Whoopee -blues ovat levyn tutuinta ja eittämättä myös kuluneinta antia.
Kehnoa levyä Van Morrison tuskin osaa tehdä, mutta Versatilen merkitys lienee sittenkin suurempi hänelle itselleen kuin pitkäaikaisille faneilleen.
