VAN MORRISON: Down The Road – Revised

En omista kaikkia Van Morrisonin albumeja, sillä olen hankkinut itselleni ainoastaan ne levyt, joita pidän joko hyvinä tai loistavina. Kumpaakin lajia on hyllyssäni tusinan verran. 24 hyvää tai loistavaa albumia hieman yli kolmessakymmenessä vuodessa ei ole huono saavutus mieheltä, joka nosti jo kahdella ensimmäisellä kiekollaan riman niin korkealle, että samalla tyylillä taaplaavista ei ole hänelle juuri vastusta ollut.

Ensilevyt Astral Weeks ja Moondance ovat tietyssä mielessä olleet ylittämättömiä suorituksia myös Morrisonille itselleenkin ja – reilua tai ei – hänen koko myöhempää tuotantoaan on aina verrattu noihin kahteen kivikovaan, ja vuosikymmenten saatossa myös ajattomaksi osoittautuneeseen klassikkoon. Eikä se vertailu ole toistaiseksi ollut kovin edullista Belfastin Cowboyn myöhempien aikojen tuotannolle, vaikka tuotteliaan Morrisonin katalogista voi poimia sellaisia helmiä kuin Tupelo Honey, Veedon Fleece, Hymns To The Silence ja The Philosopher's Stone. Ei myöskään sovi unohtaa uskomattoman tiheätunnelmaista livelevyä It's Too Late To Stop Now.

Jos Down The Road – Revisedia haluaa vanhan kaavan mukaan verrata Astral Weeksiin ja Moondanceen, ei siitä ole kummankaan kukistajaksi. Mutta ei ole mitään syytäkään, sillä levy on tyylillisesti aivan toista maata. Tyylilaji on nimeltään rhythm & blues ja siinä sarjassa Down The Road on aivan omaa luokkaansa Morrisonin tuotannossa. Ja sehän ei olekaan sitten ihan vähän. Albumi on paikoin kuin soundeiltaan varovaisesti modernisoitu aikamatka Ray Charlesin, Jackie Wilsonin, Sam Cooken ja Johnny Acen neljänkymmenen vuoden takaisiin loiston päiviin. Singlenäkin julkaistu Hey Mr. DJ olisi 50-luvulla saanut Alan Freedinkin hyrisemään mielihyvästä, samoin kuin niin ikään tyylitietoiset Choppin' Wood ja All Work And No Play. Morrisonin komea Ray Charles -tribuutti Georgia On My Mind (tässä pelkästään nimellä Georgia) on puolestaan omiaan lisäämään ennestäänkin voimakkaita inhon tunteita michaelboltonia ja muita tämän hienon balladin raiskaajia kohtaan.

Monista pitkän linjan staroista sanotaan usein, ettei heidän musiikkiinsa tutustumista kannata aloittaa uusimmasta levystä, vaan heidän klassikoistaan. Van Morrisoniin tutustumisen voi aivan hyvin aloittaa tästä levystä.