Levyarvio: Vainoharhasta seurasi massiivinen äänite – Van Morrisonin sanomisen tarpeesta kehkeytyi yli parituntinen eepos

Van Morrison
Latest Record Project: Volume 1
Exile

Poikkeusolot ovat saaneet normaalistikin tuotteliaan Van Morrisonin villiintymään. 42. studioalbuminsa on yli kaksi tuntia soiva ja peräti 28 uutta biisiä esittelevä tupla. Massiivinen äänite koostuu tutuista aineksista, mutta painopisteiden heilahtelut rhythm & bluesin, bluesin, soulin, jazzin ja rockin välillä takaavat tarpeellista vaihtelua. Sisällöllinen yllätyksettömyys korvautuu puolestaan soiton raikkaudella ja rentoudella.

Jos Latest Record Project: Volume 1 jostain kärsii niin Van Morrisonin lyriikkojen kärkevyydestä. Pahimmat koronahöyryt pääsivät sentään ulos jo kolmella syksyllä julkaistulla lockdown- ja turvavälivastaisella biisillä, joten nyt pääosan Morrisonin vihasta saavat media ja Facebookin käyttäjät. Vainoharhaisuutta hipovat näkemyksensä eivät onneksi leimaa koko albumia.

Thank God For The Bluesin uskontunnustus tulee levyllä toistuvasti lihaksi. Where Have All The Rebels Gone? ja Bo Diddley -beatiä soveltava Stop Bitching, Do Something muistuttavat kaukaisista Them-yhtyeen garage- päivistä ja Only A Song soi Moondancen etäisenä sukulaisena. Levynsä legendaarisille solistivieraille Chris Farlowelle ja etenkin P.J. Probylle Morrisonilta on liiennyt valitettavan vähäiset roolit.