VAN MORRISON: Born To Sing: No Plan B

VAN MORRISON
Born To Sing: No Plan B
Exile

”Mitä jos vaikka jäisit eläkkeelle. Olisiko siinä B-suunnitelmaa ihan tarpeeksi?” saattaa kyynikko tokaista vastaukseksi Van Morrisonin tuoreen albumin uhittelevalle nimelle. Onhan Van peräti 67-vuotias, ja aika pitkään hän on tehnyt itse asiassa sen saman levyn uudelleen ja uudelleen.

Siinä, missä Bob Dylanin ja Neil Youngin kaltaiset ikätoverit yhä jaksavat etsiä uutta ja samalla haastaa oman kuulijakuntansa, on Van Morrison jo pitkään tyytynyt tuttuun ja turvalliseen, jazzahtavaan ja sisäsiistillä tavalla soulahtavaan menoon. Mitään varsinaista yllätystä ei Born To Sing: No Plan B -albumikaan tarjoa. Yllätyksekseni huomasin kuitenkin pitäväni siitä enemmän kuin yhdestäkään Van Morrisonin albumista pariin vuosikymmeneen.

Levyn tunnelma on kiireetön ja rauhallinen. Sitä korostaa Vanin laulu, mistä viime vuosina on hioutunut pois kaikki turha. Enää Van ei mylvähtele koko sielunsa voimalla. Eihän semmoinen ikämiehelle oikein sopisikaan. Nyt hänen äänensä suorastaan väreilee lämpöä, ja taustalla svengaa bändi vastustamattomalla groovella.

Kaikkea särmäänsä ei Van Morrison ole kuitenkaan menettänyt. Eksistentiaalista ihmisvihaa huokuvalla hienolla Goin’ Down To Monte Carlo -biisillä hän kiroaa vastaansanomattomalla tavalla teennäisen pseudo-jazzin ja siihen liittyvän pinnallisen elämän.

Ei ole täysin menetetty suuruus tämä Belfastin ikääntyvä cowboy!