Levyarvio: The Wombatsin neljäs studioalbumi on kuin häkkilintu, joka ei aivan uskaltaudu nousemaan siivilleen

Arvio julkaistu Soundissa 2/2018.
Kirjoittanut: Vilja Vainio.

Arvio

The Wombats
Beautiful People Will Ruin Your Life
Kobalt

Indierokkareiden neljäs studioalbumi on häkkilintu, joka ei aivan uskaltaudu nousemaan siivilleen. Häkin ovi on kuitenkin auki.

Yleissävyltään albumi on erityisesti sanoitusten puolesta melankolinen, eivätkä lyriikat tunnu aina osuvan yksiin popahtavien melodioiden kanssa. Levyn tarkoituksena ei olekaan yksiselitteisesti piristää tai masentaa, vaan pikemminkin myötäelää. Albumin musiikki on kuin kosken suvanto, johon tekee mieli jäädä hetkeksi kellumaan – vaikka ei voikaan olla ihan varma, tuleeko pysymään pinnalla.

Albumilla on muutama todella hyväkin veto, mutta moni kappaleista ei myöskään jää mieleen ja tuntuu, kuin jokin pidättelisi musiikkia lähtemästä kunnolla lentoon. Parhaiten erottuvat Turn ja Lethal Combination, joka on samalla ironisesti albumin kappaleista kaikkein lyhin. Kappaleiden sijaan mielessä alkaa kuitenkin pyöriä yksittäisiä, varsin kiehtovia lyriikkapätkiä, kuten ”Every silver lining has a cloud” ja ”My orange cola got black flamingoes crying for ya”.

Rappioromanttisen tunnelmansa puolesta Beautiful People Will Ruin Your Life voisikin hyvin olla jonkin Coming- of age-elokuvan soundtrack: se on nuoruuden tyhjyys, kaipaus ja ulkopuolisuus tiivistettynä yhteen albumiin.

Lisää luettavaa