LIFE OF AGONY: Broken Valley

LIFE OF AGONY
Broken Valley
Epic

Kymmenisen vuotta sitten tuli usein istuttua iltaa ja seuraavaa aamupäivää Hybrid Children -liideri Jassen solukommuunissa Helsingin Itäkeskuksessa. Eräänä aamupäivänä jouduin toteamaan Jasselle, että "mä olen 22 ja ihan finaalissa." Se kuulosti Tehosekoittimen solistin Oton mielestä niin riemukkaalta, että hän päätti kirjoittaa siitä tekstin. Mutta koska kunnia täytyy antaa kenelle se kuuluu, ei tuo lausahdus olisi koskaan nähnyt päivänvaloa ilman Life Of Agonyn biisiä Lost At 22 vuoden 1995 Uglylta. Hieno albumi, hieno kappale. Myös pari vuotta myöhemmin julkaistu Soul Searching Sun oli kova.

Kun jututin Uglyn aikoihin yhtyeen persoonallista solistia Keith Caputoa Tavastialla, osoittautui bändin pienikokoinen, mutta suuri persoona äärimmäisen sielukkaaksi ihmiseksi. Naispuolinen kiertuemanageri varoitteli Caputon olevan vaikea tapaus. En ymmärtänyt, kunnes haastatin Hollannista tavoittamaani miestä puhelimessa hieman myöhemmin. Silloin mies päätti olla ymmärtämättä yhtään kysymystä. Hieman tämän jälkeen Life Of Agony otti ja hajosi. Nyt bändi palaa isolla levy-yhtiöllä. Yhtyeen neljännen albumin Broken Valleyn perusteella ihmettelen, että miksi.

Olin hiljattain Fishfacesin ja Iris Flower Groupin edesmenneen kitaristin Juha Metsolan muistojuhlissa Semifinalissa. Kahdella eurolla pääsi kunnioittamaan hienon ihmisen ja soittajan muistoa muun muassa Soul Tattoon, Ballsin, Flaming Sideburnsin, Fishfacesin ja Melrosen elämänmakuisen rockin tahdissa. Olisiko Juhan tai vaikkapa Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin varhainen taide vesittynyt, jos he olisivat eläneet riittävän pitkään säveltääkseen seesteistä aikuisrockia Eric Claptonin ja Carlos Santanan tavoin?

Broken Valleyn köyhän miehen Alice In Chainsin mieleentuova kasvoton ja eleetön post-grunge ei tee oikeutta nelikon aiemmalle herkälle ja elämänmakua huokuneelle työlle ja tuskalle. Valitsetko kauniin muiston vai todellisuuden?