LOBI TRAORÉ: Bamako Nights

Arvio julkaistu Soundissa 12/2013.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Arvio

LOBI TRAORÉ
Bamako Nights
Glitter Beat

Vuonna 1961 syntynyt malilainen kitaristi ja laulaja Lobi Traoré ehti levyttää yhdeksän albumia ennen kuin kuoli yllättäen kesäkuussa 2010. Viimeinen studioalbumi Rainy Season Blues jätti mielikuvan akustisen kitaransa kanssa yhtä olevasta mystikosta. Bamako Nights vie kuulijansa 90-luvun puoliväliin, bamakolaiseen Bar Bozon helteiseen tunnelmaan ja esittelee varsin toisenlaisen Lobi Traorén.

Konsertti alkaa levollisen hypnoottisesti toistuvilla sähkökitarakuvioilla, mutta meditatiivinen meininki väistyy pian rokkaavan otteen tieltä. Malilaista kielosoitinvirtuoosia Bassekou Kouyatéa on vertailtu Jimi Hendrixiin, mutta Traorén tapauksessa yhteys on ilmeisempi. Hetkittäin mieleen tulevat Televisionin keikkaäänitteiden seikkailut ja sähköisen bluesin rujompi syrjä.

Nelimiehisen bändin – kaksi basistia ja kaksi lyömäsoittajaa – rooli on vahva. Rönsyilevän soolon jälkeen kitaristi saattaa vaihtaa dub-nakutukseen ja päästää basistinsa valloilleen. Yaya Dembélén djembé on kitaran jälkeen kokonaissoundin toiseksi tärkein tekijä.

Lisää luettavaa