Walesin Bridgendistä etsitty bändi oli soittanut vain kourallisen keikkoja, kun levy-yhtiö julkaisi raakilemaisen debyytin thefakesoundofprogress ja puski pojat kolmeksi vuodeksi kiertueille. ”Liian paljon, liian varhain”, huudettiin ja Lostprophets sai ikuisen kiiltokuvaleiman.
Alkuaikoina nu metalin riivaama yhtye on uudistanut sointiaan reippaasti kuuden vuoden aikana. Kolmas levy Liberation Transmission koostuu isoista, mukana laulettavista kertosäkeistä, joiden alkulähteeksi voi ajatella Start Something -levyn (2004) Burn Burn -sinkkua, emo-henkisestä rockista, johon on siunautunut popimpaakin otetta, ja riemastuttavan terhakkaasta asenteesta soittamiseen.
Manner-Euroopan raavaasta metallista pitävän yleisön kanssa Lostprophets on vaikeuksissa, sillä alussa poikabändisyytöksiä aiheuttaneita piirteitä on vielä tallella. Slayerin lämmittelystä kannattaa siis kieltäytyä. Lostprophetsissa on kuitenkin enemmän lämpöä ja aitoutta kuin lukuisissa Amerikan-serkuissa ja Liberation Transmission on niin kypsä levy, että nyt viimeistään katsotaan, nouseeko bändi valtaistuimelle vai vaipuuko unholaan, kun ”seuraava iso juttu” tulee. Tosin, jos tarkkoja ollaan, niitä seuraavia isoja on tullut jo yksin Bridgendistä kaksi kappaletta.