!!!: Louden Up Now

!!!
Louden Up Now
WARP

Vaikean nimensä lisäksi !!!:n musiikkia ei ole helppoa lokeroida. Ensimmäisenä mieleen tulee 80-luvun puolivälin punkia, funkia ja discoa sekoittava Factory-soundi. Läpi tunkevat myös bändin kotikonnuilta kotoisin olevat Talking Heads ja Tom Tom Club. Toisaalta mikään yhtye ei ole Happy Mondaysin jälkeen kuulostanut näin paljoa Happy Mondaysilta. !!!:lla on lähes yhtä hillitön svengi kuin Mondaysilla suuruutensa päivinä ja laulaja Nic Offer puhelaulaa Shaun Ryderin tapaan mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Kappaleiden nimetkin kertovat, että levyltä ei löydy perinteisiä boy meets girl -poplauluja: When The Going Gets Tough, The Tough Get Karazzee ja Shit Scheisse Merde.

Louden Up Now -levyn vahvuus on nimenomaan hurjassa svengissä. Basso mouruaa läpi kiekon ja tiukka rytmisektio ei jätä piiruakaan jossittelun varaa. Selkeitä hittejä ei levyltä tosin löydy, ellei viime vuonna klubeissa soinutta Me And Giuliani Down By The School Yardia sellaiseksi lasketa. Jos kyseinen 7-minuuttinen hypnoottinen kappale olisi julkaistu vuonna 1990, muisteltaisiin sitä nyt samalla lämmöllä kuin Fools Goldia tai Loadedia.

Trendikkääseen punkfunk-junaan hypänneiksi opportunisteiksi ei tätä porukkaa kannata leimata. Kahdeksanhenkinen bändi on ollut kasassa jo kymmenisen vuotta. !!!:n kokoonpanosta Tyler Pope vaikuttaa myös LCD Soundsystemissä ja kolme muuta jäsentä muodostavat Out Hud -orkesterin, joka on ollut New Yorkin underground-piirien lemmikki jo kauan.