MAD HATTER’S DEN: Welcome To The Den

Arvio julkaistu Soundissa 11/2013.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

MAD HATTER'S DEN
Welcome To The Den
Inverse

Mad Hatter’s Den on vasta kolmen vuoden ikäinen suomalaiskokoonpano, mutta ilmeisesti bändin jäsenet eivät kuitenkaan ole enää mitään pikkupoikia. Tästä kielii sekin, että bändin keskeisimmät vaikutteet löytyvät monen mielestä kultaiselta 80-luvulta. Ensimmäiset kaksi vuotta bändi ilmeisesti pohti linjaansa ja kehitteli tyyliään. Viime vuonna yhtye sai laulajaksi Kilvestä tutun Taage Laihon, ja oli helppo arvata, että pelkästään Laihon läsnäolon ansiosta ryhmää tarkastellaan tarkemmin.

Mad Hatter’s Den on ihan tyylikäs kasarikokoonpano, joka osoittaa hallitsevansa kolmenkymmenen vuoden takaisen hevin historian. Yhtyeen debyyttiä kuunnellessa tulee moniakin bändejä mieleen, mutta bongatkoon kukin ne itse, sillä se on ihan hauska osa koko kuunteluprosessia. Vaikka omaperäinen tyyli on tavoitteena, Mad Hatter’s Den on sovittanut biisinsä hieman turhankin varovaisesti. Welcome To The Den tarjoilee muutamia muikeita riffejä ja hyviä melodioita, mutta hyvistä raaka-aineista huolimatta esillepanoon voisi panostaa selvästi enemmän.

Itse asiassa Laiho pelastaa paljon, sillä bändin heikoimpina hetkinä Taagen ääni jaksaa kantaa sävellykset komeasti suvantojen yli.

Lisää luettavaa