THE MAN-EATING TREE: Vine

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Tarotin Euroopan-kiertueen lämmittelijäksi lähtevän The Man-Eating Treen esiaste syntyi Sentencedissä soittaneiden Vesa Rannan ja Miika Tenkulan halusta luoda uutta musiikkia. Bändin  musiikillinen olemus, kuten kokoonpanokin, hahmottui nykyiselleen vasta myöhemmin.

Arvio

THE MAN-EATING TREE
Vine
Cobra

Tarotin Euroopan-kiertueen lämmittelijäksi lähtevän The Man-Eating Treen esiaste syntyi Sentencedissä soittaneiden Vesa Rannan ja Miika Tenkulan halusta luoda uutta musiikkia. Bändin  musiikillinen olemus, kuten kokoonpanokin, hahmottui nykyiselleen vasta myöhemmin. Rauhallisen kuulasta musiikkia on työstämässä kokenut miehistö, sillä taustalla on sellaisia bändejä kuin Fall Of The Leafe, Poisonblack ja Embraze. The Man-Eating Treen idea ja toteutus poikkeaa kaikista niistä.

Hiljalleen eteenpäin huojuvassa musiikissa kiinnittää ensimmäisenä huomiota Tuomas Tuomisen laulu, joka muistuttaa säkeistöissä kummallisella tavalla Geddy Leetä ja kertosäkeissä Eddie Vedderin venytyksiä. Biiseissä on metalliset pohjat, mutta pääosan nappaa tunnelman, poikkeuksetta viipyilevän sellaisen, luominen. Bändiä ei oikein voi verrata Katatoniaan eikä Anathemaan, mutta en ihmettelisi, jos ne esikuvatasolla mainittaisiin.

Ammattitaidollisesti ja tyylillisesti ryhmä on tietenkin täysin valmis jo debyytillään. Biisien yksityiskohtien hiomiseen ei ehkä ole ollut vielä tarpeeksi aikaa, sillä välittömästi koukuttavat sovitukselliset oivallukset uupuvat eikä aiottu läpitunkevan kaunis hauraus vielä täysin välity. Merkit massiiviseen tunnepurkaukseen ovat kuitenkin ilmassa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa