Jos joku olisi väittänyt, että joskus kuuntelen täysin muotovaliota Suomessa tehtyä englanninkielistä hiphop-levyä, joka on omistettu Viialalle ja Viljakkalalle, en olisi välttämättä uskonut. Niin siinä vain kävi. Ekow’n ja Simon Soundin lapsuuspaikkakunnilleen omistama levy on sekä tuotannoltaan että räpeiltään niin globaalilla soundilla ja tasolla pelaava, että alkuperämaa on irrelevantti.
Lyriikoista osa on sitä tuttua fiilistelyä ja itseanalyysia, sanojen pyörittelyä 1990-lukulaisella otteella. Sanoituksista kiinnostavimmat käsittelevät lapsuutta suomalaisessa pikkukaupungissa: millaista on olla ala-asteen ensimmäinen musta oppilas, ongelmia rasismin kanssa, vanhojen kaverien unelmien hiljaista kuolemaa, osan arvomaailman muuttumista ahtaammaksi, tappeluja, pussikaljoittelua, suomirockin (”finnrock”) kuuntelua.
Musiikillisesti levy nojaa lihaisiin funk-rumpuihin ja jazzia syöneisiin koskettimiin ja kitaroihin. Tulos on uskomattoman miellyttävä.
Levy on alle kolmen vartin pituinen ja vierailevia räppäreitä kuullaan vasta viimeisellä biisillä. Ekow kantaa koko levyn yksin. Noah Kin ja Gracias ovat lopussa kirsikkana kakun päällä.
