Mestarillisen laulunkirjoittajan parempi päivä – Noel Gallagherin kolmas High Flying Birds -levy on itsevarmuudesta syntynyt onnistuminen

Noel Gallagher's High Flying Birds
Who Built The Moon?
Sour Mash

Noel on Gallagherin veljeksistä se, jonka Oasisin jälkeisestä urasta ei ole tarvinnut olla huolissaan. Tokihan parhaimmillaan mestarilliselle laulunkirjoittajalle ja muusikolle aina järkevää tekemistä löytyy, vaikkei sooloura linnun lailla lentoon nousisikaan. Mutta niinpähän on kantanut miehen levyartistin urakin, ja nyt ollaan High Flying Birdsien kolmannessa albumissa, joka on vieläpä nipun kiinnostavin ja laadukkain.

Noelin sooloja on leimannut helpottava pakottomuus. Levyjä kuunnellessa tulee miellyttävä olo siitä, että musiikki on syntynyt ilman pinnistelyjä ja terveellä itsevarmuudella. Metodin vastapuolena on tietenkin se, etteivät levyt ole toisaalta erityisesti yllättäneet tai suuremmin uudistaneet miehen ilmaisua.

Jos joku sellaista kaipaa, niin nyt on pari pykälää enemmän uutta ilmaa siipien alla. Tuottaja David Holmesin kontribuution myötä Who Build The Moonista rakentuu vahva kokonaisuus, jonka kulmakivinä ovat yhtä lailla useat erinomaiset sävellykset kuin kiehtova, kevytpsykedeelinen soundi ja paria tylsempääkin raitaa kannatteleva, jännitteinen tunnelma.

Who Build The Moonista rakentuu vahva kokonaisuus, jonka kulmakivinä ovat yhtä lailla useat erinomaiset sävellykset kuin kiehtova, kevytpsykedeelinen soundi.

Intromainen Fort Knox virittää vastaanottajan taajuudelle, jonka jälkeen Holy Mountain -singlen on helppo potkaista albumi upeasti käyntiin. Ihanan äänekkäästi rutiseva, kevyesti rullaava glam-renkutus! Isolla vaihteella albumi etenee sen jälkeenkin niin tempojen kuin tuotannon puolesta. Isona soivat rummut, torvet, kosketinmatot ja mystiset vibat vievät ajatukset lopullisesti pois ison O:n ääreltä, ja mennäänpä välillä jopa philspectoriaanisissa tunnelmissa. Lopussa soi uljas The Man Who Built The Moon, joka on parhaita miehen kynästä irronneita. Ja se on paljon se.

Siitähän ei päästä mihinkään, että vaikka Noel löytää levy levyltä omaa ääntään, tämäkin levy toimisi paremmin vahvemmalla laulajalla. Esimerkiksi sillä eräällä. Mutta toisaalta Noelilla ei tämänkään näytön jälkeen ole mitään taiteellista syytä haikailla menneiden perään. Uskon, että hän jättää pitkän ja pysyvän jäljen vaikkapa Paul Wellerin tai Johnny Marrin tapaan. Jotka molemmat muuten vierailevat tällä levyllä.