Metsäntuoksuinen psykesoppa vuonomaasta – Tusmørke teki mainion minimusikaalin

Arvio julkaistu Soundissa 11/2017.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Tusmørke
Bydyra
Karisma

Norjan Skienistä ponnistava Tusmørke-yhtye on onnistunut löytämään oman persoonallisen paikkansa   vuonomaan kokeellisen musiikin kartalta. Bändin musiikki nojaa folk-ilmaisun ohella progressiiviseen rockiin ja usvaiseen psykedeliaan, jossa tuoksuu sienillä kuorrutettu multaisuus.

Ryhmän viides studioalbumi Bydyra (vapaasti suomennettuna ”urbaanit villieläimet”) tiivistyy poikamaisilla virnistyksillä vuoratuksi hengentuotteeksi. Kunnianhimoisen kiekon kaksi minimusikaalia paneutuvat pilke silmäkulmassa muun muassa ilmaston lämpenemiseen, talouskriisiin, sosiaalisiin ongelmiin sekä hyvään ja pahaan taikuuteen, joten pohdiskeltavaa piisaa.

Musiikillisesti liikutaan sopivan huuruisissa tunnelmissa. Lapsikuorot täydentävät Tusmørken täyteläiset soinnit ilakoiviksi karkeloinneiksi, joiden ytimessä kajastaa aitoa ihmettelyn iloa.

Levyn äänikollaasit kuulostavat kiehtovilta; Krizlan puhaltamat huiluosuudet sekä The Phenomenon Marxo Solinan masinoimat kosketinvirtailut mellotroneineen ja minimoogeineen tuovat touhuun lämpimiä tuulahduksia.

Lisää luettavaa