METSATÖLL: Äio

METSATÖLL
Äio
Spinefarm

MEtelänaapurimme suosituin hevibändi Metsatöll on tehnyt omanlaistaan folkmetalia kymmenisen vuotta. Perushevillä aloittanut yhtye tuli ympänneensä konseptiin kuorolaulua ja virolaista säkkipilliä niin, että ne veivät nopeasti muulta musiikilta kaiken huomion. Alkuaikojen haparoivat askeleet ovat kuitenkin kantaneet pitkälle, eikä yhtyeen neljänneltä levyltä tahatonta komiikkaa löydä enää oikein etsimälläkään.

En muista muutenkaan, koska varsinaisen ”folkmetal”-levyn kuunteleminen olisi ollut näin tuskaton kokemus. Metsatöll ei olekaan tyytynyt pelkkään huilumelodioiden latomiseen parin särökitaralla soitetun soinnun päälle, vaan Äion kappaleista jokaista on mietitty huomattavasti pidemmälle. Folk-elementeistä on myös maltettu tinkiä aika ajoin, jolloin pääroolin varastaa hetkeksi perinteisempi 80-lukulainen hevisointi. Jos intro Ema hääl kutsub on kuin Ulverin Kveldssangerilta, levyn päättävässä Jõudissa flirttaillaankin jo Manowarin kanssa kuin Bathory ikään.

Parhaimmillaan Metsatöll yltää ällistyttävän hyviin suorituksiin, mutta yhtä lailla se sortuu aika ajoin samanlaiseen päämäärättömään nykimiseen kuin samat plussat ja miinukset jakava färsaarelainen Týr. Täysosumat tunnin mittaiselta Äiolta jäävät sittenkin puuttumaan.