MIKA: Life In Cartoon Motion

MIKA
Life In Cartoon Motion
Island

Libanonissa syntyneestä ja Pariisin kautta Lontooseen emigroituneesta Mikasta leivotaan täyttä vauhtia uutta popin supertähteä. Eikä ihme, onhan nuorelle miehelle siunaantunut vetoavan ulkonäön lisäksi harvinaisen laaja ja notkeasti taipuva ääni sekä kyky kirjoittaa oivaltavia purkkapop-kappaleita. Ainakin Life In Cartoon Motion todistaa sen, ettei Mikan kuittaaminen pelkkänä tähdenlentona tai levy-yhtiön masinoimana oikkuna ole oikeutettua. Mikan uralle voi siis huoletta povata aurinkoista jatkoa.

Mikan kappaleet voi karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan: Scissor Sistersin, Bee Geesin ja Beckin hengessä kulkeviin discofunk-vetoihin, stadioneille juuri ja juuri mahtuviin balladeihin sekä Queenin ja The Kinksin tutuksi tekemiin music hall -hassutteluihin. Sanomattakin on selvää, että ensimmäinen osasto toimii parhaiten. Hittisinkku Grace Kelly, The Darknessin disco-versiolta kuulostava Love Today ja Cutting Crew’ta lainaava Relax (Take It Easy) sulattavat takuuvarmasti tanssilattiat vahaksi ympäri maailman.

Täyteen potentiaaliinsa Mikan populistinen, mutta kiehtova konsepti ei kuitenkaan ole vielä hioutunut. Selvimpiä osoituksia tästä ovat My Interpretationin ja Any Other Worldin kaltaiset isot, mutta tyhjät balladit, joiden läsnäoloa ei pysty millään verukkeella perustelemaan. Saman osaston jopa nykyisessä rapakunnossa oleva Robbie Williams hoitaa tyylikkäämmin.