Mikael H vakuutti keikkalavoilla varmaotteisilla ja rennoilla esiintymisillään jo liki kymmenen vuotta sitten. Levymuodossa Hakkaraisen ja vaihtelevan taustayhtyeen pienieleinen ja akustisvoittoinen americana ei ole toistaiseksi tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta, vaikka onhan mies onnistunut saamaan levyilleen Markus Nordenstrengin ja Astrid Swanin kaltaisia arvostettuja musikantteja. Kokemusta ja näkemystä on vuosien mittaan karttunut myös tuottajana ja äänittäjänä.
Uudella The President Of Venice Beach -levyllä artisti on hylännyt perinteisen, autenttisuuteen pyrkivän folk-kaavan. Moni-ilmeinen levy viehättää ennen muuta kekseliäiden ja leikkisien sovitusten vuoksi, eikä sävellyksissäkään ole mitään vikaa. Vaikuttaa siltä, että Hakkaraisen huushollissa on intoiltu uudemman ajan taiteellisemmasta Wilcosta. Friends tosin muuntautuu yllättävien rap-osuuksien myötä alkuaikojen Beckista muistuttavaksi groovailuksi.
K ja Traveller sukeltavat syvälle psykedeelisen kukertavaan, beatlesiaaniseen pallomereen. Lo-fi-uruilla käynnistyvän Dream Is Gonen freejazz-henkinen torvisoolo naurattaa sekopäisessä nerokkuudessaan. Kappaleiden sävykkäät instrumentaatiot – viulua, selloa, slidea ja erilaista puhallinta – maadoittavat paikoin villiksi yltyvää ilakointia. Tällainen kokeilunhalu on todella harvinaista juurimusiikissa, varsinkin kotimaisessa sellaisessa.