MOTÖRHEAD: No Sleep ´til Hammersmith

MOTÖRHEAD
No Sleep ´til Hammersmith
Metal-is

Vuoteen 1981 mennessä Motörhead oli nauhoittanut neljä levyä. Sitä oli ehditty mollaamaan maailman huonoimmaksi yhtyeeksi, mutta levyt Overkill, Bomber ja Ace Of Spades kertoivat aivan muuta. Jokaisella oli tukku rujoja biisejä, jotka saivat ihmiset liikkeelle Motörheadin tullessa kaupunkiin. Levyillä oli myös epätasaisia täytebiisejä, mutta suurin ongelma ilmeni soundeissa. Yhdellekään noista, debyytti On Parolesta puhumattakaan, ei oltu saatu taltioitua trion sähäkkää livesoundia.
Menestysalbumi Ace Of Spadesin jälkeen paineet livekiekon julkaisuun kasvoivat, vaikka itse bändi oli aluksi koko ajatusta vastaan. Lopulta syntyi päätös nauhoittaa levy Englannin pohjoisosia koluavalta kiertueelta. Tuottaja Vic Maile oli tällä kohtaa mies paikallaan: bändin hurjista desibeleistä ja keikkojen arvaamattomuudesta johtuen päätettiin rullata nauhalle kolme peräkkäistä esiintymistä, yksi Leedsistä 28.3. ja kaksi Newcastle'sta, 29.3. ja 30.3.1981. Lemmy on sanonut, ettei muista noista ajoista juuri muuta kuin sen, että bändi oli elämänsä kunnossa ja suosionsa huipulla. Noista kolmesta illasta viimeinen oli kaikkein onnistunein. Kesällä 1981 ilmestyneen No Sleep 'til Hammersmithin yhdestätoista biisistä peräti kuusi on peräisin toiselta Newcastlen vetäisyltä. Vic Maile teki liki mahdottomalta tuntuneesta tehtävästä historiaa. No Sleep 'til Hammersmith vangitsi Motörheadin livehengen niin perusteellisesti, että levyn kanteen olisi voitu painaa teksti "sisältää savun ja hien"! Suoraan listaykköseksi Englannissa.
Nyt käsillä oleva painos on Fast Eddie Clarken remiksaama ja laajennettu kahden cd:n versio noiden kolmen päivän tapahtumista. Vaikea sanoa, oliko päätösvalta levylle tulevista biiseistä yksin tuottajalla vai vaikuttiko bändi niihin, mutta tämän julkaisun lisäbiisien perusteella käy selväksi, että oikeat laulut ohjautuivat oikeille paikoille. Varsinaisen Hammersmithin loppuun on ykköslevyllä lisätty seitsemän biisiä samoista seteistä ja ainoastaan yhdistelmän Bite The Bullet/The Chase Is Better Than The Catch voisi kuvitella tuoneen lisäarvoa yhdentoista valitun laulun joukkoon. Kakkoslevyllä kuullaan vaihtoehtoisia ottoja levylle päätyneistä biiseistä ja ne paljastavat Motörheadin setin horjuvuuden. Mokia tulee, intensiteetti vaihtelee ja välillä tuntuu, ettei näitä mitenkään ole voitu nauhoittaa edes samana vuonna!
Joku kuitenkintajusi istuvansa aarrearkun päällä ja näkemys riitti vielä nappaamaan seasta hiotuimmat timantit. Yksi kaikkien aikojen livelevyistä oli syntynyt.