MOTÖRHEAD: The Best Of

Arvio julkaistu Soundissa 10/2000.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
"Olemme sellainen bändi, että jos muutamme naapuriisi, nurmikkosi kuihtuu", sanoi Lemmy vuonna 1975. 25 vuotta myöhemmin lausahdus pitää edelleen paikkansa.

Arvio

MOTÖRHEAD
The Best Of
Sanctuary

"Olemme sellainen bändi, että jos muutamme naapuriisi, nurmikkosi kuihtuu", sanoi Lemmy vuonna 1975. 25 vuotta myöhemmin lausahdus pitää edelleen paikkansa. Paitsi että tällä välin Motörhead on saavuttanut sellaisen maineen ja aseman rautaisemman rockin piireissä ja ulkopuolellakin, että nurmikon lisäksi saattaisi kuolla muutakin. Ainakin rakkaus kotiseutuun lopahtaisi, sillä Motörhead on oikeaa musiikkia kun pitää päästä lähtemään. Musiikkia tien päälle ja voimavirtaa tuleviin seikkailuihin. Kenellekään ei liene epäselvää, millaisia mittasuhteita Motörheadin vaikutus ympäröiviin bändeihin on saanut. Paras esimerkki nähtiin Lemmyn 50-vuotisjuhlissa, kun Metallica paiskoi Motörhead-biisejä neljäksi Lemmyksi pukeutuneena ja kumarsi syvään! Eikä Motörhead-paitoihin törmäämistä voi välttää, kulkipa missä tahansa kaupungissa mihin tahansa kellonaikaan.
On tietenkin ilmeistä, että kun tehtävänä on kerätä 40 parasta 'Head-raitaa, ehdotuksia ja vaatimuksia riittää. The Best Ofin ansioksi on luettava, että se yrittää sälyttää levylle kattavaa kuvausta bändin urasta sisällyttämällä sekaan viime vuosienkin tekemisiä. Aivan oikea veto; erilaisia kokoelmia, livejä ja studioita tulvii jo ennestäänkin liikaa ja yleensä ne keskittyvät alkupään tuotantoon. Kakkos-cd, joka luotaa Motörheadin vaiheita Iron Fististä We Are Motörheadiin, osoittaa vakuuttavasti pelkkään Kilmister-Clarke-Taylor -kokoonpanoon uskovien olevan pahasti kuutamolla. Motörhead on tehnyt loistavaa musiikkia 80-luvun puolivälissä ja 90-luvullakin. Esimerkiksi vuoden 1986 Orgasmatron, jolla legendaarisimmista miehistöstä oli jäljellä enää Lemmy, on edustettuna neljällä biisillä ja täysin ansaitusti.
Mutta mitä tekee Girlschoolin soittama Bomber Motörhead -parhaimmistossa? Tai Lemmyn sakin esitys Girlschoolin Emergencystä? Hawkwindin esittämä Motörhead -biisi on myös väärällä areenalla. Damage Casen, Killed By Deathin ja The Chase Is Better Than The Catchin kaltaisten klassikoiden rintamassa niille ei ole tilaa. Viisi livebiisiä sen sijaan on enemmän kuin paikallaan, sillä Motörhead on nimenomaan tunnettu lavaenergiastaan. Muulle materiaalille täytyy vain nostaa peukalo pitkälle ylös: ne ovat yksi tapa, ja varsin pätevä sellainen, nähdä rock-musiikin historiaan vaikuttaneen bändin keskeisin tuotanto.
No Sleep 'Til Hammersmithiltä ei ole tarkoituksella valittu tälle levylle yhtään siivua. Cd-lehtisessä huomautetaan, että jokaisen tulisi omistaa se levy kokonaan. Totta puhutte. 

Lisää luettavaa