MOTÖRHEAD: Kiss Of Death

Arvio julkaistu Soundissa 08/2006.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Motörhead jatkaa tasaista ja säännöllistä julkaisutahtia. Vauhti ei näytä hiipuvan Lemmyn ikääntymisenkään myötä. Vaikka vilkas studiotyöskentely voi aiheuttaa ailahtelevia julkaisuja, voi Motörheadin ja yhtyeen fanien iloksi todeta Kiss Of Deathin olevan yhtyeen julkaisujen pirteämmästä ja paremmasta päästä.

Arvio

MOTÖRHEAD
Kiss Of Death
SPV

Sucker starttaa levyn räväkästi ja tylyllä runttauksella jatketaan puoliväliin saakka, jolloin Lemmy pääsee herkistelemään God Was Never On Your Sidella. Motörheadin balladien epätasaisessa sarjassa voidaan kappaletta kutsua hyvinkin onnistuneeksi. Se olisi ollut varsin todennäköinen hitti 90-luvulla esimerkiksi Axl Rosen tulkitsemana. Lemmyä kun ei miksikään kultakurkuksi voi kutsua.

Väkevän slovarin jälkeen kuulostaa loppulevy valitettavan valjulta, eikä alkupään tasolle enää ylletä. Silti Motörhead on tehnyt nykykunnossaan harvinaisen onnistuneen albumin, joka varmasti kelpaa jokaisen diggarin levyhyllyyn sekä niidenkin, jotka käyvät säännöllisesti seuraamassa yhtyeen keikkoja. Tältä kelpaa soitella useampiakin biisejä livenä.

Lisää luettavaa