MOTÖRHEAD: Aftershock

MOTÖRHEAD
Aftershock
UDR

Vanha auto. Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Motörheadin uudesta Aftershock-levystä. Aivan kuten vanhat autot, Motörhead toimii nykyään vain hyvin huollettuna ja säännöllisesti ulkona ajettuna, mutta ei välttämättä pärjää hevosvoimissa moderneille vastineille. Ne ovat kuitenkin statuksensa ansainneet, pitävät enemmän meteliä ja jättävät miellyttävän kerosiininkatkun leijailemaan ilmaan ohi kiidettyään.

Hieman tukkoinen levy lähtee kunnolla käyntiin vasta kolmannen Lost Woman Blues -kappaleen aikana, jota seuraavat käsittämättömän hienot End Of Time ja Do You Believe. Ensin mainitussa todennäköisesti pian uusiutuvaksi luonnonvaraksi julistettava Lemmy Kilmister itsereflektoi jälleen omalla suorasukaisella tavallaan elämäänsä, mutta hetkellisiä viittauksia kokemuksen tuomasta taakasta ja väsymyksestäkin on havaittavissa. Silti albumia vaivaa Motörheadin myöhäistuotannon helmasynti eli liiallinen pituus ja yhdestä ja samasta riffistä veistetty täytemateriaali. Levyn lopettava Paralyzed jättää nälän tunteen ja palauttaa hetkellisesti uskon rockmusiikin panssarivaunuun. Aftershock on takuuvarma, joskin yllätyksetön albumi, joka kuitenkin riittänee faneille.