N.E.R.D.:in viehätyksestä ei ole enää tietoakaan: Uusin albumi uppoaa turhuuden suohon

N.E.R.D.
No One Ever Really Dies
Columbia

In Search Of… oli hätkähdyttävä suoritus – sekä ohjelmoituna euroversiona että sittemmin soitettuna, maailmanlaajuisesti julkaistuna levynä. Ikävä kyllä se on toistaiseksi ainoa bändin levyistä, josta voi nauttia.

No One Ever Really Dies on ontto ja kumisee tyhjyyttään. Se on todella avuton yritys tehdä protestilevy Trumpin Amerikassa, mutta ikävä kyllä maailma on siirtynyt siinä määrin parodiahorisontin taakse, että tarvittaisiin huomattavasti Pharrelia älykkäämpi tyyppi sanomaan siitä jotain kuulemisen arvoista.

Olisi myös kiva jos sanottava sanottaisiin jonkinlaisessa biisissä. Ikävä kyllä niitä ei tältä levyltä löydy. Tarjolla on lähinnä biittejä, joita ei kehtaa tarjota muille, edes Robin Thickelle.

Levyn paljaana huutavia puutteita ja heikkouksia on yritetty paikkailla maailmanluokan vierailijakaartilla, mutta yritys nostaa levy vetelästä keskinkertaisuuden ja turhuuden suosta on tuomittu tuhoon. Rihanna räppäämässä on ihana ajatus. Harmi, että se menee hukkaan.

Kaksi asiaa on osattu: kitarasoundit ja pitchatut basarit. Muu on roskaa.