Rick Rubin pelasti Neil Diamondin uran. Tuottaja riisui vanhan tähden kaikesta kiillosta ja kimalluksesta ja palautti hänet takaisin lähtöpisteeseen: oli vain mies, kitara, komea lauluääni ja hienot sävelmät. Tuloksena oli kaksi menestyksekästä albumia 12 Songs (2005) ja Home Before Dark (2008).
Nyt Neil Diamond on ottanut tuottajan hommat itselleen ja astunut sille vaikealle alueelle, millä Johnny Cash Rubin-levytyksissään onnistui hienosti, mutta millä useimmat ovat karseasti epäonnistuneet. Neil Diamond tulkitsee sellaisia muiden tekemiä biisejä, joita hän itse on vuosien varrella digannut.
Dreams-albumille valitut biisit ovat parasta valioryhmää. Ongelma on siinä, että kun alkuperäisversiot ovat täydellisiä, niin paha niitä on paremmaksi pistää. Yesterday ei kuulu suurien suosikkieni joukkoon, mutta jok’ikistä uutta versiota tuosta puhkikuluneesta laulusta suorastaan vihaan. Bill Withersin Ain’t No Sunshine sitä vastoin nousee hienona sävelmänä ja täydellisenä tulkintana kaikkien aikojen rakkauslaulujen kärkikymmenikkööni. Ei Diamondin tulkintakaan vastenmielinen ole. Se on vain tyystin tarpeeton.
Toinen Beatles-laina Blackbird kompastelee kummalliseen sovitukseensa, eivätkä takavuosina kaikkien levyttämä Gilbert Becaudin Let It Be Me tai Eagles-standardi Desperado lähde sen paremmin lentoon. Parhaiten Neil onnistuukin, kun alkuperäinen hitti on liikkunut kepeämmässä rekisterissä, kuten Gilbert O’Sullivanin Alone Again (Naturally) ja Neilin oma I’m A Believer.