NOLLASEISKA: Saat vihata maailmaa

Arvio julkaistu Soundissa 08/1999.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Iso levy-yhtiö on varmasti Nollaseiskaa kiinnittäessään laskeskellut saavansa kolmikosta oman Apulantansa, vaikka Saat vihata maailmaa kalskahtaa biisinnimiä myöten 80-luvun rankemmalta Suomirockilta punk-vivahtein kuin innovatiivisesti menneen ja nykypäivän vaikutteita yhdistävä Apulanta.

Arvio

NOLLASEISKA
Saat vihata maailmaa
Sony

Iso levy-yhtiö on varmasti Nollaseiskaa kiinnittäessään laskeskellut saavansa kolmikosta oman Apulantansa, vaikka Saat vihata maailmaa kalskahtaa biisinnimiä myöten 80-luvun rankemmalta Suomirockilta punk-vivahtein kuin innovatiivisesti menneen ja nykypäivän vaikutteita yhdistävä Apulanta.
07 on jo vuosien ajan tehnyt näkymätöntä työtä jättämällä jälkeensä lukuisan määrän keikkoja ja pikkulevyjä, mutta ensimmäisellä kokopitkällään trio kuulostaa yllättävänkin keskeneräiseltä. Biisimateriaali on kelvollista, mutta todellisia iskuhittejä ei levyltä löydy, vaikka etenkin kertosäkeiden tarttuvuuteen tuntuu olevan panostettu. Bändin ansioksi on tosin luettava se, ettei se ole hurahtanut kaikkein ilmeisimpiin vaikutteisiin. Orkesterin selvästi kuuluva innostus Clashiin on pelkkää plussaa. Se, onko aiheellista valittaa totisista elämäntuskaa huokuvista sanoituksista on tietysti makuasia, mutta kaiken rehellisyyden nimissä juuri niissä olisi eniten parantamisen varaa.
Potentiaalia bändistä tuntuu vieläkin huokuvan. Ensimmäinen kokopitkä taisi vain tulla vähän liian aikaisin.

Lisää luettavaa