Obie Tricen toinen albumi alkaa ja päättyy lupaavasti elämäkerrallisiin episodeihin, jotka kehkeytyvät omaksi todellisuudekseen, käsikirjoitukseksi, joka resonoi kuulijoissa yli rajojen. Valitettavasti mainitut Intro ja Obie Story sulkevat sisäänsä 16 kappaletta, jotka kytkeytyvät alkuun ja loppuun ylimalkaisesti. Tarina Obiesta nojaa arkisiksi puheenparsiksi typistyneen, rajoittuneen ja yllätyksettömän kuvaston, joka jättää tarinoivan yksilön varjoonsa. Kenties vaikutelma on tarkoituksellinen: ehkä Obie ei halua tehdä eroa itsensä ja jokamiehen välille.
Eminemin esittelemässä MC:ssä on aineksia paljon monipuolisempaan suoritukseen: jokamiehen näkökulma kanavoituu tasapäiseksi keskinkertaisuudeksi. Obien flow on kiinteytynyt ja hioutunut sitten Cheersin (2003), ja hänen kirjoituksessaan on havaittavissa entistä johdonmukaisempia pyrkimyksiä. Erityisin hänen vahvuuksistaan on ääntämiseen kietoutuva kerronnallisuus, miellyttävä nuotti, jota jaksaa seurata. Se joutuu koetukselle hajanaisen tuotannon vuoristoradassa: Second Round’s On Me on albumiksi naamioitu joukko epätasaisia kappaleita.