Yleisen mielipiteen vastaisesti pidän Ocean Colour Scenen edellistä albumia erinomaisena teoksena. 60-luvun lopun sointeja on harvoin nykyajassa käytetty yhtä tuoreesti kuin herkkiä, vaan ei pliisuja lauluja pursuavalla Mechanical Wonderilla.
North Atlantic Drift on rokkaavampi kokonaisuus, vaikkei siltäkään kauniita suvantoja ja dynamiikkaa puutu. Yksi levyn parhaista piirteistä on akustisten ja sähkökitaroiden jatkuva yhdistely, jota nykyään kuullaan kummallisen harvoin. Päällisin puolin sillä tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Soundi on kiitettävän lämpimästi ilmeikäs. Samoin Simon Fowlerin rogerdaltreymäinen laulu, eikä sävelmissäkään ole moittimista. Siksi ihmetyttää miksi levy tuntuu useammankin kuuntelun jälkeen vain miellyttävältä, eikä jätä sen vahvempaa elämystä jälkeensä.
Lieneekö tuotantoa johtaneen Martyn Heyesin vika, että North Atlantic Drift kuulostaa "vain" demonittomalta The Wholta.
OCEAN COLOUR SCENE: North Atlantic Drift
Arvio julkaistu Soundissa 08/2003.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Yleisen mielipiteen vastaisesti pidän Ocean Colour Scenen edellistä albumia erinomaisena teoksena. 60-luvun lopun sointeja on harvoin nykyajassa käytetty yhtä tuoreesti kuin herkkiä, vaan ei pliisuja lauluja pursuavalla Mechanical Wonderilla.
Arvio
OCEAN COLOUR SCENE
North Atlantic Drift
Sanctuary
North Atlantic Drift
Sanctuary